Se aika vuodesta

- Tiia

Halki elämän

Laulaja astui varjoista hyräillen keinuvaa säveltä

se sousi kuin kehto rakkauden kehässä,

tai laineitten liekoma vasu vedestä taittuvien valonsäteitten seassa.

Pieni elämä uinui kotelossaan,

päällimmäinenkin päivien pinosta oli puhdas.

Ääni voimistui, tuli todemmaksi.

Aamun valjettua yhtyi melodiaan värisevä viulu,

kertoen alkukaaoksen mahdollisuudesta,

räjähtävästä voimasta ja kuolemattomuudesta.

Riitaakin särähti sävel.

Mutta unohti paljon,

elämän tähden.

Taisteluitten veriset tantereet,

haavoittuneiden tuskanhuudot ja äitikaipuun,

kylmän, nälän ja syöpäläiset.

Vain sankarin tarina kulki nuotilta toiselle

kevyesti ja kauniina.

Matalat surua itkevät kohdat

paloivat vähitellen puhtaiksi ja kaunattomiksi.

Ei-kenenkään-maalla laulu vaikeni eilisen ja huomisen väliin.

Jatkui hyminänä, johon sanoja ei oltu kirjoitettu.

Antoi toivoa

pohjalta vaimeana kuuluvaan haikeuteen

rakensi siltaa pelkojen , pettymysten ja masennusten yli.

Mutta palkkien pimennossa lymysivät sairaus ja kuolema.

Kerran ne astuisivat esiin

kertomaan tarinan lopun

suuren hiljaisuuden

tai avaran valon.

- Akka Varis -