Laulaja astui varjoista hyräillen keinuvaa säveltä
se sousi kuin kehto
rakkauden kehässä,
tai laineitten liekoma
vasu vedestä taittuvien valonsäteitten seassa.
Pieni elämä uinui
kotelossaan,
päällimmäinenkin päivien
pinosta oli puhdas.
Ääni voimistui, tuli
todemmaksi.
Aamun valjettua yhtyi
melodiaan värisevä viulu,
kertoen alkukaaoksen
mahdollisuudesta,
räjähtävästä voimasta ja
kuolemattomuudesta.
Riitaakin särähti sävel.
Mutta unohti paljon,
elämän tähden.
Taisteluitten veriset
tantereet,
haavoittuneiden
tuskanhuudot ja äitikaipuun,
kylmän, nälän ja
syöpäläiset.
Vain sankarin tarina
kulki nuotilta toiselle
kevyesti ja kauniina.
Matalat surua itkevät
kohdat
paloivat vähitellen
puhtaiksi ja kaunattomiksi.
Ei-kenenkään-maalla laulu
vaikeni eilisen ja huomisen väliin.
Jatkui hyminänä, johon
sanoja ei oltu kirjoitettu.
Antoi toivoa
pohjalta vaimeana
kuuluvaan haikeuteen
rakensi siltaa pelkojen ,
pettymysten ja masennusten yli.
Mutta palkkien pimennossa
lymysivät sairaus ja kuolema.
Kerran ne astuisivat
esiin
kertomaan tarinan lopun
suuren hiljaisuuden
tai avaran valon.
- Akka Varis -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti