Saunassa

Maahanmuuttajilla on outoja tapoja. Törmäsin asiaan useita kertoja Lontoossa asuessani ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että minä olin se outo. Maahanmuuttaja, joka kertoi juttuja ihmeellisestä kotimaastaan, jossa otetaan kengät pois sisälle mentäessä, syödään poroa ja nukutetaan lapsia ulkona vaunuissa. 

Eräs toistuvaa ihmetystä aiheuttava, suomalaisille sangen tuttu ja arkinen juttu oli tietenkin sauna. Perheemme oli jäsenenä kivalla yksityisellä kuntoklubilla, jossa kyllä oli sauna, mutta sinne eivät päässeet alle 16-vuotiaat, eivätkä raskaana olevat. (Liian vaarallista.) Löylyä ei saanut heittää kiukaalle ja seinässä oli paniikkinappi, jos vaikka joku tuupertuisi 60 asteen kuumuuteen. 

"Kyllä, Suomessa myös lapset saunovat", kerroin ylpeänä, mutta sitä en kehdannut kertoa, että he saattoivat kylpeä mökillä myös muiden sukulaisten kuin vanhempiensa kanssa. Ties mitä olisivat ajatelleet.

Englantilaisissa saunoissa ei nimittäin tietenkään oltu alasti. Suomalaiseen mutkattomuuteen tottunut sai oppia vuosien varrella, että ajatus siitä, että hikoilisi tuntemattomien kanssa kylki kyljessä alasti ja hiljaa, ei ole globaalisti ajateltuna kovin yleinen.

Vanhat suomalaiset rouvat kertoivat, kuinka paljon sauna oli hämmästyttänyt heidän tuoreita sulhasiaan vuosikymmeniä sitten. Eräs britanniansuomalainen iäkäs nainen kuvaili miehensä olleen suorastaan kauhistunut, kun kielitaidoton appiukko oli osoittanut hänelle heti ensivisiitillä suomalaista vieraanvaraisuutta: riisunut alasti, vienyt kuumaan huoneeseen ja alkanut hakata risuilla. Tervetuloa Suomeen!

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, kuinka myös meidän kotimaamme tutut tavat saattavat vaikuttaa muualla maailmassa oudoilta. Ehkä tämän oivaltaminen auttaa suhtautumaan kiinnostuneesti ja ymmärtäväisesti myös toisten ihmisten hämmästyttäviin tapoihin, kunhan ne eivät satuta ketään.

-  Anna

                                                   Akseli Gallen-Kallela: Saunassa (1889)

Kuinka Vakke teki minusta kansainvälisen

"Mahtavaa, kun sinulla on niin paljon kansainvälistä kokemusta", moni on todennut minulle. "Eikö olekin! Ja suurin osa siitä on peräisin Varissuolta, eikä Lontoosta", olen joskus vastannut.

Älä ymmärrä väärin. Kyllä Lontookin minulle paljon opetti. Olihan se rakas kotikaupunkini yli seitsemän vuoden ajan. Siitä huolimatta koen, että elämäni asuinpaikoista nimenomaan Varissuo on opettanut minulle kansainvälistä ja monikulttuurista elämäntyyliä ja -ymmärrystä.

Se, mitä Lontoon vuosina opin, oli kyllä tärkeää sekin. Opin perinpohjaisesti, miltä tuntuu olla ulkomaalainen ja muualta tullut. Se ihminen, joka puhuu paikallista kieltä vähän hassulla aksentilla ja omia lapsiaan huonommin.

Uuden maan tavoistakin tuli opittua vuosien varrella yhtä sun toista. Opin ajamaan autoa tien vasemmalla puolella. Tietämään, mihin numeroon soittaa, kun hammassärky iskee tai supistukset alkavat. Löytämään marketista tuotteet marjarahkaan ja lohisoppaan. 

Opin selviämään arjesta vieraalla kielellä, vaikka tunsinkin itseni englanniksi vähän tylsemmäksi ja yksinkertaisemmaksi kuin omaa äidinkieleltäni käyttäessäni olen. Senkin opin, että maailmassa on paljon sanoja ja asioita. Juuri kun selvisin auton huollosta, tapahtuikin jotain yllättävää, kuten umpilisäkkeen tulehtuminen ja taas piti ottaa uusi terminologia haltuun.

Kansainvälisyyttäkin toki opin, mutta ennen kaikkea tämä tapahtui lasten koulun kautta. Siellä juhlittiin diwalit, kiinalaiset uudet vuodet ja Black History Weekit. Mitä ikinä uutisista luimmekaan tai kuulimmekaan, lapsilla oli tapana kysyä: Ketä me tunnemme sieltä päin maailmaa?

Oma Lontoon kokemukseni sen sijaan on peräisin erityisesti Lontoon suomalaisyhteisön sydämestä eli Lontoon merimieskirkolta.

Kirkolla elettiin sangen suomalaista elämää, olihan se monille britanniansuomalaisille koti kaukana kotoa, home away from home. Osoitteessa 33 Albion Street vietettiin vappu- ja juhannusjuhlia, laulettiin suomalaisia lastenlauluja, virsiä ja tangoja, katsottiin yhdessä lätkää, pelattiin pesistä ja pidettiin huolta lasten suomen kielen oppimisesta. Lontoossa ihmissuhteideni ja työkuvioideni kieli oli useimmiten suomi englantilaisella tvistillä. Ja missään en ole syönyt yhtä paljon karjalanpiirakoita kuin Lontoon merimieskirkolla asuessani. 

Tästä syystä minusta todellakin joskus tuntuu, että elämäni on kansainvälisempää nyt, kun asun Varissuolla. Arkeeni kuuluu ihmisiä ympäri maailmaa. Kaikkien synnyinmaata, äidinkieltä tai uskontoa en edes tiedä. Sitä ei tule otettua läheskään aina puheeksi, kun tarjolla on niin paljon kiinnostavimpiakin puheenaiheita. Onko Vakken ostarille tulossa kuntosali, oliko Tokmannilla hyväkuntoisia kukkia myynnissä, milloin koulut aloittavat uuden lukuvuoden, oletko seurannut jääkiekkoa tai Euroviisuja?

Jotain pysyvää ja kansainväliseen elämäntyyliin liittyvää Englannissa asuminen sai kuitenkin omassa elämässänikin aikaan. Se avasi sydäntäni entisestään kaikenlaisen erilaisuuden kohtaamiselle ja arvostamiselle. Erilaisuus ei ole pelkästään jotain, mitä pitää sietää tai suvaita, vaan jotain, jota voi myös juhlia. Tämä asia on totta yhtä lailla Lontoossa kuin Varissuollakin.

Kuten Lontoon pormestari Sadiq Khan totesi hienosti Guardianissa: "We're not simply tolerating each other – you tolerate a toothache, I don't want to be tolerated. We respect, we embrace, and we celebrate, which is fantastic." 

Anna