Olen
harrastanut lännenelokuvia hyvin pitkälti niin kauan kuin muistan. Lännenelokuvat
kuvaavat tavallisesti Lännen aikakauden elämää vuosina 1865–1890, mutta ne eivät
ole aina sidottuja aikaan tai paikkaan. Länkkäreitä on tehty Yhdysvaltojen
lisäksi niin Japanissa, Australiassa kuin myös Suomessa. Vartuin westernien
parissa, minkä lisäksi käytin lapsena Kreikasta ostettua, nahkaista
cowboy-hattua jo ennen kouluikää. Asukokonaisuuteen kuului myös isäni Las
Vegasista ostamat, aidosta nahasta tehdyt revolverikotelot ja Stockmannin
leluosastolta hankitut kaksi metallista reikärautaa. Katsoin ala-asteella
elokuvan Hyvät, pahat ja rumat (1966)
koulun jälkeen rakeiselta VHS-tallenteelta. Vuoden 2007 ylioppilaskirjoitusten
äidinkielen esseekokeessa oli tehtävänantona rakkauden ja ystävyyden
esittäminen lännenelokuvissa, mikä oli kuin minulle luotu kysymys. Äidinkielen
arvosanaksi tuli Magna cum laude. Tähän päivään asti olen keräillyt innokkaasti
DVD- ja Blu-ray -lännenelokuvia, jotka ovat kokoelmani kalleimpia
aarteita.
Innokkaan
harrastustaustani vuoksi western-elokuvista on tullut yksi keskeisiä
kiinnostuksen kohteitani myös asiaproosan kirjoittamisen saralla. Käsittelin
musiikkitieteen gradussani Yhdysvaltojen Etelän audiovisuaalista kuvaamista,
keskittyen siihen, millä elokuvamusiikillisilla keinoilla Yhdysvaltojen
Etelävaltioita kuvataan. Tarkastelin muun muassa kahta western-elokuvaa: Sam
Peckinpahin klassikkoa Hurja joukko
(1968) ja Walter Hillin teosta Lainsuojattomat
(1980). Etelä ja Länsi eivät ole kovin erilaisia, sillä niitä ilmennetään
samankaltaisilla musiikillisilla merkeillä, kuten haikeasti honottavilla
huuliharpuilla, valittavilla dobroilla ja hilpeillä banjoilla. Näistä merkeistä
tunnistamme lukuisat kulttuurintuotteet televisiosarjoista videopeleihin Etelän
maaseudulle tai Lännen miljööseen sijoittuviksi.
Lännenelokuvagenre
kukoisti 1930-luvulta 1950-luvulla, minkä jälkeen sen on sanottu kuolleen jo useita
kertoja. 1960-luvulla, kun western-genrestä tuli entistä kantaaottavampi,
verisempi ja todenmukaisempi, puhuttiin revisionistisista lännenelokuvista.
Nämä uudenaikaiset länkkärit pyrkivät nimensä mukaisesti uudistamaan
lännenelokuvien tapaa kuvata sankareita, aikakautta sekä alkuperäisasukkaita.
Esimerkiksi aikaisemmilla vuosikymmenillä juhlitut ratsuväen sotilaat kuvattiin
1960-luvulla raakalaisina, mikä yhdistyi Vietnamin sodan kauhuihin. Samankaltainen
tyyli jatkoi läpi 1970-luvun, joka oli myös western-parodioiden aikaa.
1980-luvulla
westernejä ilmestyi harvakseltaan. Suurinta osaa kauden teoksista pidetään genren
pohjanoteerauksina. Kauriinmetsästäjästä (1978)
tunnetun Michael Ciminon jättiepookki Portti
ikuiseen (1980) käytännössä tuhosi United Artists -tuotantoyhtiön, kun se
toi ilmestyessään takaisin vain murto-osan valtavasta budjetistaan. Vuonna 1989
Larry McMyrtryn kirjoihin Vaarojen maa
perustuva minisarja puhalsi eloa genren hiipuvaan hiillokseen. Varsinaisena
genren elvyttäjänä pidetään Clint Eastwoodin elokuvaa Armoton (1992), joka voitti kaikkiaan neljä Oscaria vuonna 1992. Elokuva
kertoo ikääntyvästä entisestä pistoolisankarista, joka menee viimeiseen
toimeksiantoonsa, kun erään kaupungin prostituoidut palkkaavat hänet kostamaan
miehille, jotka pahoinpitelivät yhden naisista.
2010-luvulla
lännenelokuvia on ilmestynyt yllättävän paljon, mikä on hyvin pitkälti Quentin
Tarantinon Django Uchainedin (2012)
ansiota. Lisäksi John Sturgesin klassikko Seitsemän
rohkeaa miestä (1960) sai toisen uudelleenfilmatisointinsa vuonna 2016,
sitten vuoden 1998 televisiosarjan. Silti western on jäänyt liukuhihnalla
tuotettujen supersankarielokuvien varjoon. Myös akateemisessa maailmassa
western-tutkimukset loistavat poissaolollaan, ja monet suomalaiset genren
asiantuntijat ovatkin tietokirjailijoita.
Tilanteeseen
lienee vaikuttanut pinnalla olevat ilmiöt, kuten päätään nostanut feminismi,
jonka mukaan westernit ja niiden esittämät mieskuvat ovat vanhanaikaisia. Mielestäni
on kuitenkin tärkeää tutkia vanhempiakin esitystapoja, koska emme muuten tietäisi
esimerkiksi länkkäreiden sankarittarien vuosikymmenien aikaista kehitystä miessankareille
alisteisista seinäruusuista aktiivisiksi toimijoiksi. Feministisissä
länkkäreissä naiset ovat usein omaksuneet stereotyyppisiä maskuliinisuuden
piirteitä, kuten aggressiivisuutta, itsenäisyyttä ja hallitsevuutta. Kovin moni
sosiaalisessa mediassa vaikuttava ”leffanörttikään” ei mainitse usein yhtäkään
lännenelokuvaa suosikkien listoissa. Poikkeuksena tähän on kotimaisiin
DVD-esittelyihin keskittynyt Mad Dog Markkasen DVD-saluuna: Youtube-kanava,
”jossa ei turhia hienostella”. Kuolleeksi genreksi western voi verrattain
hyvin, ja siinä on edelleen paljon aineksia tutkimuksiin.





