Tiedätkö miten kaverilla menee?

Kulttuuri ja sen ilmentäminen on jokaiselle subjektiivinen kokemus. Jotkut kokevat itsensä täysin suomalaisiksi: syövät paljon perunaa, katsovat puoli yhdeksän uutiset ja pitävät kesälomansa heinäkuussa. He voivatkin olla syntyperäistä kantaväestöä, jotka eivät kiinnitä erityistä huomiota suomalaisiin piirteisiinsä. Sitten on myös niitä, jotka tekevät erittäin selväksi suomalaisuutensa eivätkä ole lainkaan avoimia uusille asioille, esimerkiksi tulisten ruokien syöminen tai eksoottisen näköisen ruoan maistaminen ovat ylivoimaisia asioita.

Työpaikallani työskentelee täysipäiväisesti kolme ulkomaalaissyntyistä henkilöä, joista yksi on syntynyt Suomessa ja kaksi on maahanmuuttajia. Yksi työpaikkani täysipäiväisistä työntekijöistä on asunut Egyptissä. Yksi meistä viettää osan loma-ajoistaan Portugalissa, jonne hänen sukulaisensa ovat muuttaneet. Yhden sukujuuret ovat suomenruotsalaiset. Osa-aikatyöntekijämme ovat minun työssäoloaikanani olleet maahanmuuttajia. Meillä onkin vitsinä, että minä olen työpaikkamme ainoa ”finski” – olen vähemmistö.

Työyhteisössäni suomalaisuus ilmentyy hyvin erilaisilla tavoilla. Ennen tätä työpaikkaa helposti ajattelin, että suomalaisuuteen riittää kohtalainen kielitaito ja että kykenee hoitamaan asioitaan itse. Olen kuitenkin työyhteisön siivittämänä todennut, että suomalaisuus imeytyy ulkomaalaissyntyiseen tai maahanmuuttajaan erilaisin tavoin, ei pelkästään kielen oppimisen sivutuotteena.

Toisaalta ajattelen, että suomalaisilla on paljon opittavaa maahanmuuttajilta. Yhteisöllisyys, yhteisen tekemisen meininki ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat vaarassa kadota sukupuuttoon kantasuomalaisten keskuudessa. Länsimainen ajattelu tähtää individualismiin, yksilön vapauteen ja yksilön vahvuuteen, niin tiukasti, että vahva yksilö jättää varjoonsa heikot yksilöt, jotka tarvitsevat yhteisön. Osa maahanmuuttajista kummeksuu ajatusta lähettää apua tarvitseva vanhus vanhainkotiin, jos jonkun lapsista on mahdollisuus hänet majoittaa. Kantasuomalaiset vievät lapsensa päiväkotiin mahdollisimman pian ja palaavat työelämään, toisaalta ihmetellään maahanmuuttajaäitejä, jotka kasvattavat lapsensa kotona useamman vuoden ajan.

Mielestäni yhteisöllisyyden puute näkyy Kelan sairauspäivärahan hakemisessa. Sairauspäivärahan hakeminen mielenterveyssyistä on kasvanut vuodesta 2016 yli neljänneksen. Yli 74 000 ihmistä sai sairauspäivärahaa mielenterveyssyistä vuonna 2018. On pohdittu, että työelämän ja työn vaativuuden muutokset ovat osasyynä sairauspoissaolojen kasvuun. Voi siis sanoa, että työelämä ja työ itsessään vaativat yksittäiseltä ihmiseltä niin paljon, että päädytään sairauslomalle mielenterveyssyistä.

Miksei kukaan huomaa sitä? Miksei kukaan puutu? Miksi seurataan vierestä?

Koska yksilöllisyys. Yksilön on jaksettava ja pystyttävä tekemään omat työnsä työaikanaan työn vaativuuden määräämällä tavalla. Muut työntekijät huolehtivat omista töistään sekä kauhistelevat omaansa ja muiden työmäärää. Joku heistä on kuitenkin vaarassa sairastua, vaikka muilla samaa vaaraa ei olisikaan. Onko henkilöllä, jolla on vaara sairastua, ympärillään yhteisö, joka uskaltaa ja huomaa yksilössä tapahtuvat muutokset ennen kuin on liian myöhäistä?

Yhteisöön tukeutuva henkilö voi saada tukea ja apua mahdollisen sairauden ensivaiheissa, hän voi saada jonkun vetämään hätäjarrusta ja ottamaan kopin. Tällä tavoin on mahdollista välttää konfliktit ja ongelmat työpaikalla, on mahdollista päästä tilanteen yli ilman sairauslomaa ja/tai lääkitystä ja/tai terapiaa.

Mutta entä se yksilö? Kuten Kelan luvuista näimme, yksilö voi kuulua tuohon yli 74 000 henkilöön, jotka ovat mielenterveyssyistä sairaslomalla. Yksilö voi tuntea olevansa suomalainen, kun tekee töitä, vaikka pää ei kestäisi. Yksilö noudattaa yhteiskunnan ennalta määräämää tavoitetta: synny, opiskele, tee töitä, kuole.

Jos koet itselläsi tai läheiselläsi olevan avun tarvetta mielenterveydellisistä syistä, MIELI Suomen mielenterveys ry päivystää kriisinumerossaan: 09 2525 0111.

Tämä postaus liittyy Tiian Se oikea Vakke -sarjaan, ja on sen toinen osa. Se oikea Vakke -sarja käsittelee tavallisen ihmisen ennakkoluulojen muokkautumista ihmisen joutuessa ennen kokemattomiin tilanteisiin.

Vakketyöläinen eli: Miten minusta tuli varissuolainen?

Pääsin Turun AMK:hon opiskelemaan sosionomiksi syksyllä 2009. Sosionomiksi päätin hakea, koska olin suuntaamassa töihin lastenkotiin. Toisen harjoittelun (syksy 2010) jälkeen olin kuitenkin varma, etten hae töitä lastenkodeista. Kiinnostukseni oli siirtynyt mielenterveys- ja päihdetyöhön.

Valmistuin nimikkeellä sosionomi (AMK), sosiaalipalvelutyö suuntautumisenani, joulukuussa 2012. Sosiaalipalvelutyö kattaa laajasti aikuisten kanssa tehtävän sosiaalialan työn. Olen rekisteröity sosiaalialan ammattihenkilö.

Olin hetken töissä kehitysvammaisten autistien nuorten kanssa kunnallisella sektorilla, josta siirryin mielenterveys- ja päihdetyöhön yksityiselle sektorille. Yksityisellä työskentelin miltei viisi vuotta työni painottuessa päivätoiminnan ohjaamiseen.

Yksityiseltä sektorilta irtisanouduttuani hain useisiin erilaisiin paikkoihin töihin. Kävin haastatteluissa hyvinkin kaukaisissa kunnissa, mutta haastatteluissa totesin, etteivät kyseiset paikat innostaneet minua. Pyysin haastattelijoita olemaan valitsematta minua työhön. Varissuolle hain töihin loppuvuodesta 2017. Alkuvuodesta 2018 sain työn Yhdessä-yhdistyksessä ja siitä lähtien olen tutustunut Varissuohon paikkana ja ihmisten kotina. Varissuo oli minulle entuudestaan aika tuntematon, vaikka olen pitkään asunut vain 2 kilometrin päässä!

Joskus opiskelujeni aikana olin opiskelijaryhmän kanssa toteuttanut aluekävely-tehtävän, jonka kohteeksi valitsimme Varissuon. Tehtävään kuului lähiöön tutustuminen, lähiön palveluiden kartoittaminen, lähiössä liikkuvien ihmisten seuraaminen (onko kauppakassia, käveleekö nopeasti, liikkuuko pyörällä, puhuuko puhelimessa, onko lapset mukana yms.) ja pohdintaa lähiön hyödyllisyydestä sen asukkaille. Ainoa kokemukseni Varissuosta oli tuo aluekävely, jonka perusteella totesimme Varissuon olevan eloisa lähiö, jossa ei pysty liikkumaan näkemättä toista ihmistä ja palveluita oli kattavasti (tosin tuohon aikaan Kela ja sosiaalitoimisto olivat vielä Varissuolla).

Työni on maahanmuuttajien kanssa tehtävää työtä. Maahanmuuttajiin henkilöinä ja asiakkaina en ollut tutustunut opiskeluaikana muuten kuin lyhyessä projektissa, joka toteutettiin Daisy Ladies ry:ssä, silloin kun se vielä oli Linnankadulla lähellä Tuomiokirkkoa. Ulkomaalaisista Suomessa minulla oli kokemusta ennen työn alkua sen verran, että olin toiminut AMK:n kansainvälisenä tuutorina kahtena vuonna. Ensimmäisenä vuonna minä ja kaksi opiskelijatoveriani tuutoroimme kolmea itävaltalaista sosiaalityön opiskelijaa. Seuraavana vuonna tuutoroin kahta tanskalaista fysioterapiaopiskelijaa.

Olen saanut täysin uutta työkokemusta uudesta asiakasryhmästä, sosiaalialan palvelusta ja suoritin ammattitutkinnon työni ohella vuonna 2018. Työyhteisöni on erinomainen enkä ole ikinä saanut tehdä töitä näin upeiden ihmisten kanssa. Päivittäin koen ihmisten kohtaamisessa lämpöä, vuorovaikutusta, välittämistä, kannustamista ja aitoa kuuntelemista. Varissuo paikkana ja ihmisten kotina on rikkaus.

- Tiia - 

Tämä postaus liittyy Tiian Se oikea Vakke -sarjaan, ja on sen ensimmäinen osa. Se oikea Vakke -sarja käsittelee tavallisen ihmisen ennakkoluulojen muokkautumista ihmisen joutuessa ennen kokemattomiin tilanteisiin.