Se aika vuodesta

- Tiia

Yhdistyksen väki opintomatkalla

Varissuolaisen YHDESSÄ-yhdistyksen väki vieraili syyskuun alussa kolmessa eri kohteessa, joissa tehdään samantyyppistä työtä kuin YHDESSÄ-yhdistyksessä. Matkan kohteina olivat Ylöjärven Työvalmennuskeskus Valpro, Tampereen Marhaban-keskus, Jyväskylän Monikulttuurikeskus Gloria ja Jyväskylän Paremmin yhdessä ry. Itse toimin opintomatkan autokuskina. Matkaa kertyi reilu 600 kilometriä ja ajotunteja 8.

Ensimmäisenä matkamme suuntautui Ylöjärvelle, jossa pääsimme tutustumaan isoon työtoimintakeskukseen. Opimme paljon siitä, miten Valprossa työtoimintaa järjestetään, miten työtoiminta on levittäytynyt myös muihin toimipisteisiin ja miten talon remontit hoitaa talon työtoiminnan väki. Valprossa myös tehdään alihankintatyötä, jota YHDESSÄ-yhdistyksessä ei tällä hetkellä tehdä.

Ruokailun jälkeen matkasimme kohti Marhaban-keskusta, joka sijaitsi Tampereen Kalevan kirkon tiloissa. Tampereella oli raitiovaunurakennukset jo pitkällä! Marhaban-keskuksella on oma tila, ja he käyttävät myös nuorisotilaa ahkerasti. Kävijöitä oli keskuksessa runsaasti vierailumme aikana ja puheensorinaa oli jatkuvasti. Marhaban-keskus sijaitsee lähellä Tampereen vastaanottokeskusta, joten sieltä on lyhyt matka päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja saada apua esimerkiksi suomen kielen haasteisiin. Marhaban-keskus on juuri täyttänyt 2 vuotta.

Molemmat vierailukohteet olivat olleet mielenkiintoisia ja molemmissa meidät otettiin lämpimästi vastaan. Kutsuimme molemmista paikoista henkilökunnan käymään meillä, jos eksyvät Turkuun.

Tampereelta lähdimme ajamaan kohti Muuramea, josta olimme varanneet mökin yöpymistä varten. Matkalla kuuntelimme erilaisia suomihittejä ja virittelimme väkeä yhteislauluun. Kuuntelimme myös noloimpia lempikappaleita.

Vettä satoi kaatamalla, kun kävimme ostamassa iltapalat ja lähdimme Muuramen keskustan kautta kohti Riihivuorta. Riihivuorelle vievä mäki oli pitkä ja jyrkkä. Meitä vastaan tuli lapsia polkupyörillä kovaa vauhtia alamäkeen. Pääsimme vihdoin Riihivuoren huipulle, jossa sijaitsee laskettelukeskus. Löysimme respan ja saimme ohjeet, miten pääsemme mökkiin.

Mökistä oli metsäisä maisema kohti Päijännettä, mutta iltasella satoi niin paljon vettä, että maisema oli todella sumuinen. Sateen tauottua aurinko pilkahteli pilvien lomasta ja loi maisemaan sateenkaaren. Suuret pilvet roikkuivat Päijänteen yllä, kun sade lakkasi, ja aurinko valaisi osan pilvistä.

Mökissä juttelimme päivästä. Vaihdoimme mielipiteitä siitä, mitä olimme tänään oppineet. Olimme erittäin tyytyväisiä vierailuihimme ja oli mukavaa, kun pääsimme tekemään opintomatkan, jota olimme jo pitkään suunnitelleet. Illan pimetessä jatkoimme juttelua ja musiikin kuuntelua. Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat kömpiä yöpuulle.

Aamulla melkein kaikki olivat hereillä heti seitsemän jälkeen. Jokainen söi jotain aamupalaa ja valmistauduimme lähtöön. Pakkasimme tavaramme ja siirryimme autoon. Matka kohti Jyväskylää alkoi. Matka ei kestänyt pitkään, koska Muurame on aivan Jyväskylän naapurissa.

Jyväskylässä menimme tutustumaan Monikulttuurikeskus Gloriaan. Gloria sijaitsee rakennuksessa, jossa on muitakin yhdistyksiä. Gloria tekee paljon yhteistyötä esimerkiksi kirjaston ja erilaisten yhdistysten kanssa. Gloriassa oli perjantaina paikallinen Äiti & lapsi -kerho, jossa laulettiin yhteislauluja ja lapsille luettiin omalla kielellä tarinoita kirjastosta lainatuista kirjoista.

Gloriassa vuonna 2018 käyntikertoja oli 24 000. Heistä eri kävijöitä oli 4000, ja ryhmiä järjestettiin 70. Gloriassa vuonna 2018 vapaaehtoisia oli huikeat 350. Glorian nettisivut ovat informatiiviset ja jos sinua kiinnostaa tutustua paikkaan, voit selata heidän nettisivujaan osoitteessa: https://www.gloriajkl.fi/.

Glorian jälkeen poikkesimme heidän naapurissaan, jossa sijaitsee Paremmin yhdessä -yhdistys. Tottahan toki meidän piti päästä katsomaan, miten niin ”paremmin”. Meidät otettiin lämpimästi vastaan ja meille esiteltiin yhdistyksen toimintaa. Paremmin yhdessä -yhdistys auttaa ihmisiä pääsemään työelämään ja opiskelemaan, aivan kuten mekin teemme Varissuolla.

Takaisintulomatkalla pysähdyimme venyttelemään istumisesta puutuneita jäseniämme Urjalassa ennen kuin jatkoimme matkaamme takaisin Turkuun. Meillä oli aivan mahtava reissu, opimme paljon, saimme uutta tietoa ja uusia näkökulmia unohtamatta mahtavaa matkaseuraa.

                                                        Riihivuoren maisemissa 6.9.2019

Tämä postaus liittyy Tiian Laitakaupungin valot -sarjaan, ja on sen ensimmäinen osa.  Laitakaupungin valot -sarja lähtee tutkimaan ympäristöä Varissuon ulkopuolelle.

Tiedätkö miten kaverilla menee?

Kulttuuri ja sen ilmentäminen on jokaiselle subjektiivinen kokemus. Jotkut kokevat itsensä täysin suomalaisiksi: syövät paljon perunaa, katsovat puoli yhdeksän uutiset ja pitävät kesälomansa heinäkuussa. He voivatkin olla syntyperäistä kantaväestöä, jotka eivät kiinnitä erityistä huomiota suomalaisiin piirteisiinsä. Sitten on myös niitä, jotka tekevät erittäin selväksi suomalaisuutensa eivätkä ole lainkaan avoimia uusille asioille, esimerkiksi tulisten ruokien syöminen tai eksoottisen näköisen ruoan maistaminen ovat ylivoimaisia asioita.

Työpaikallani työskentelee täysipäiväisesti kolme ulkomaalaissyntyistä henkilöä, joista yksi on syntynyt Suomessa ja kaksi on maahanmuuttajia. Yksi työpaikkani täysipäiväisistä työntekijöistä on asunut Egyptissä. Yksi meistä viettää osan loma-ajoistaan Portugalissa, jonne hänen sukulaisensa ovat muuttaneet. Yhden sukujuuret ovat suomenruotsalaiset. Osa-aikatyöntekijämme ovat minun työssäoloaikanani olleet maahanmuuttajia. Meillä onkin vitsinä, että minä olen työpaikkamme ainoa ”finski” – olen vähemmistö.

Työyhteisössäni suomalaisuus ilmentyy hyvin erilaisilla tavoilla. Ennen tätä työpaikkaa helposti ajattelin, että suomalaisuuteen riittää kohtalainen kielitaito ja että kykenee hoitamaan asioitaan itse. Olen kuitenkin työyhteisön siivittämänä todennut, että suomalaisuus imeytyy ulkomaalaissyntyiseen tai maahanmuuttajaan erilaisin tavoin, ei pelkästään kielen oppimisen sivutuotteena.

Toisaalta ajattelen, että suomalaisilla on paljon opittavaa maahanmuuttajilta. Yhteisöllisyys, yhteisen tekemisen meininki ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat vaarassa kadota sukupuuttoon kantasuomalaisten keskuudessa. Länsimainen ajattelu tähtää individualismiin, yksilön vapauteen ja yksilön vahvuuteen, niin tiukasti, että vahva yksilö jättää varjoonsa heikot yksilöt, jotka tarvitsevat yhteisön. Osa maahanmuuttajista kummeksuu ajatusta lähettää apua tarvitseva vanhus vanhainkotiin, jos jonkun lapsista on mahdollisuus hänet majoittaa. Kantasuomalaiset vievät lapsensa päiväkotiin mahdollisimman pian ja palaavat työelämään, toisaalta ihmetellään maahanmuuttajaäitejä, jotka kasvattavat lapsensa kotona useamman vuoden ajan.

Mielestäni yhteisöllisyyden puute näkyy Kelan sairauspäivärahan hakemisessa. Sairauspäivärahan hakeminen mielenterveyssyistä on kasvanut vuodesta 2016 yli neljänneksen. Yli 74 000 ihmistä sai sairauspäivärahaa mielenterveyssyistä vuonna 2018. On pohdittu, että työelämän ja työn vaativuuden muutokset ovat osasyynä sairauspoissaolojen kasvuun. Voi siis sanoa, että työelämä ja työ itsessään vaativat yksittäiseltä ihmiseltä niin paljon, että päädytään sairauslomalle mielenterveyssyistä.

Miksei kukaan huomaa sitä? Miksei kukaan puutu? Miksi seurataan vierestä?

Koska yksilöllisyys. Yksilön on jaksettava ja pystyttävä tekemään omat työnsä työaikanaan työn vaativuuden määräämällä tavalla. Muut työntekijät huolehtivat omista töistään sekä kauhistelevat omaansa ja muiden työmäärää. Joku heistä on kuitenkin vaarassa sairastua, vaikka muilla samaa vaaraa ei olisikaan. Onko henkilöllä, jolla on vaara sairastua, ympärillään yhteisö, joka uskaltaa ja huomaa yksilössä tapahtuvat muutokset ennen kuin on liian myöhäistä?

Yhteisöön tukeutuva henkilö voi saada tukea ja apua mahdollisen sairauden ensivaiheissa, hän voi saada jonkun vetämään hätäjarrusta ja ottamaan kopin. Tällä tavoin on mahdollista välttää konfliktit ja ongelmat työpaikalla, on mahdollista päästä tilanteen yli ilman sairauslomaa ja/tai lääkitystä ja/tai terapiaa.

Mutta entä se yksilö? Kuten Kelan luvuista näimme, yksilö voi kuulua tuohon yli 74 000 henkilöön, jotka ovat mielenterveyssyistä sairaslomalla. Yksilö voi tuntea olevansa suomalainen, kun tekee töitä, vaikka pää ei kestäisi. Yksilö noudattaa yhteiskunnan ennalta määräämää tavoitetta: synny, opiskele, tee töitä, kuole.

Jos koet itselläsi tai läheiselläsi olevan avun tarvetta mielenterveydellisistä syistä, MIELI Suomen mielenterveys ry päivystää kriisinumerossaan: 09 2525 0111.

Tämä postaus liittyy Tiian Se oikea Vakke -sarjaan, ja on sen toinen osa. Se oikea Vakke -sarja käsittelee tavallisen ihmisen ennakkoluulojen muokkautumista ihmisen joutuessa ennen kokemattomiin tilanteisiin.

Jäätelöpuistossa

Kupittaanpuisto on Suomen suurin, laajin ja vanhin kaupunkipuisto. Puistoon pääsee millä tahansa kulkuvälineellä eikä sitä ole aidattu. Kesäisin puistossa kulkee ristiin rastiin pyöriä, potkulautoja, kävelijöitä, juoksijoita, lapsia ja aikuisia. Puiston kaikilta alueilta löytyy puistolle ominaisia turkooseja penkkejä. Keskellä kulkee leveä pääkatu, joka on vain kevyelle liikenteelle suunnattu. Lähin parkkipaikka puistossa on Kupittaan Paviljongin parkkipaikka Maauimalan vieressä.

Tällä kertaa Kupittaanpuiston kävelymme alkaa Kerttulinkadun päädystä, Pingviinin Jäätelökioskin kupeesta. Kupittaanpuiston jokaisessa sopukassa on jäätelökioski, joten makeanhimon täällä ainakin saa tyydytettyä. Koirani olisi halunnut heti mennä jätskille, mutta määrätietoisesti jatkoimme kulkua Seikkailupuiston jäädessä vasemmalle. Seikkailupuistoa vastapäätä on muutaman vuoden ajan ollut lasten kuplapalloleikkipaikka, jossa lapsi menee ison kuplapallon sisälle ja voi tällä tavoin kävellä veden päällä. Se on aika tyyristä hommaa, 10€/kerta.

Emme ehdi ohittaa lasten leikkipaikkaa, koska suuntaamme isojen kuusien kupeeseen, jossa on retkipöytä ja tuolit. Syömme eväämme tässä ja kummastelemme isoa valkeaa nöyhtää, jota lentelee ympärillämme. Se ilmeisesti on jonkun puun siitepölyä, koska sitä on aina enemmän mitä tuulisempi hetki on. Koiramme ei malta syödä omaa luutaan, koska se kuulee jatkuvasti mielenkiintoisia ääniä ympäriltään.

On Turku Air Show -viikonloppu. Kolme lentokonetta lentää ylitsemme jättäen taivaalle haihtuvan valkoisen uurteen. Lasten iloisia ääniä kuuluu ympäröiviltä leikkipaikoilta. Tasainen rummun pauke kuuluu vähän matkan päässä vasemmalta, jossa tanssitaan capoeiraa. Muutama koirakko menee pääväylältä ohitsemme. Kaukaisuudesta kuuluu urheiluselostusta, josta ei saa selvää. Veritas Stadionilla on varmaan peli menossa.

Päätämme jatkaa matkaa ja lähdemme kiertämään Kupittaan lintulammikkoa, jonka asukkaat ovat tällä viikolla saapuneet puistoon. Kuulemme riikinkukon kiljaisun Liikennepuiston läheltä. Emme kuitenkaan näe lintuja tällä puolen puistoa. Kolme miestä istuu varjoisalla puistonpenkillä. Kuljemme kohti vuohien aitausta. Aitauksen reuna on täynnä ihmisiä, lapsia ja aikuisia. Aitauksessa on kaksi pientä kiliä, näyttävät ihan kaksosilta. Isävuohi Valoturkki napostelee lasten aidanraosta tunkemaa ruohoa.

Vuohien takana lammen varjoisalla puolella taapertaa ankkalauma. Aikuisia ankkoja näyttää olevan kolmisen kappaletta. Nuorempia, vielä osittain untuvapeitteellä olevia yksilöitä on kolme. Yksi ankka tulee sähisemään koirallemme. Se jatkaa matkaansa eteenpäin ja sähisee toisellekin koiralle. Sen jälkeen ankka kaakattaa kovaan ääneen, kaikki muut kääntyvät toiseen suuntaan ja lähtevät määrätietoisesti taapertamaan pois. Koiramme tervehtii nuorempaa urosbullterrieriä ja käännymme kohti Paviljonkia.

Kuljemme Kupittaan Maauimalan ohi, josta ei kuulu kovaa meteliä, mikä on aika erikoista. Rapsutan oikealla jalalla vasenta nilkkaa, sinne on purrut hyttynen. Parin metrin päässä joudun heittämään crocsin pois jalasta, koska siellä on hiekkaa. Koira alkaa vetää lujemmin. Se tietää, minne ollaan menossa.

Mennään aika haipakkaa leikkipaikkojen ja kuplapalloleikkipaikan ohi, edes Seikkailupuiston kohdalla ei hidasteta. Siellä se näkyy: Pingviinin Jäätelökioski. Koira menee tottuneesti jonoon, nousee portaan kioskin eteen heti, kun tulee meidän vuoro. Tilaan yhden vaniljapehmiksen purkkiin ja kaksi vanilja-suklaasekoitusta vohveliin. Kioskin myyjä toteaa, ettemme ehkä tarvitse lusikkaa pehmispurkkiin. Naurahdan ja kerron, ettei tämä asiakas osaa käyttää lusikkaa. Koira on kovin onnellinen saatuaan sen, mitä se koko ajan halusi: oman jäätelön.

- Tiia -

Lisää faktatietoa löydät kirjoittamalla Googleen ”Kupittaanpuisto”.

Tämä postaus liittyy Tiian Maailman laidalla -sarjaan, ja on sen ensimmäinen osa.  Maailman laidalla -sarja kertoo kuvaillen erilaisista luonnonympäristöistä, joihin voi hakeutua arjen melskeeltä.

Vakketyöläinen eli: Miten minusta tuli varissuolainen?

Pääsin Turun AMK:hon opiskelemaan sosionomiksi syksyllä 2009. Sosionomiksi päätin hakea, koska olin suuntaamassa töihin lastenkotiin. Toisen harjoittelun (syksy 2010) jälkeen olin kuitenkin varma, etten hae töitä lastenkodeista. Kiinnostukseni oli siirtynyt mielenterveys- ja päihdetyöhön.

Valmistuin nimikkeellä sosionomi (AMK), sosiaalipalvelutyö suuntautumisenani, joulukuussa 2012. Sosiaalipalvelutyö kattaa laajasti aikuisten kanssa tehtävän sosiaalialan työn. Olen rekisteröity sosiaalialan ammattihenkilö.

Olin hetken töissä kehitysvammaisten autistien nuorten kanssa kunnallisella sektorilla, josta siirryin mielenterveys- ja päihdetyöhön yksityiselle sektorille. Yksityisellä työskentelin miltei viisi vuotta työni painottuessa päivätoiminnan ohjaamiseen.

Yksityiseltä sektorilta irtisanouduttuani hain useisiin erilaisiin paikkoihin töihin. Kävin haastatteluissa hyvinkin kaukaisissa kunnissa, mutta haastatteluissa totesin, etteivät kyseiset paikat innostaneet minua. Pyysin haastattelijoita olemaan valitsematta minua työhön. Varissuolle hain töihin loppuvuodesta 2017. Alkuvuodesta 2018 sain työn Yhdessä-yhdistyksessä ja siitä lähtien olen tutustunut Varissuohon paikkana ja ihmisten kotina. Varissuo oli minulle entuudestaan aika tuntematon, vaikka olen pitkään asunut vain 2 kilometrin päässä!

Joskus opiskelujeni aikana olin opiskelijaryhmän kanssa toteuttanut aluekävely-tehtävän, jonka kohteeksi valitsimme Varissuon. Tehtävään kuului lähiöön tutustuminen, lähiön palveluiden kartoittaminen, lähiössä liikkuvien ihmisten seuraaminen (onko kauppakassia, käveleekö nopeasti, liikkuuko pyörällä, puhuuko puhelimessa, onko lapset mukana yms.) ja pohdintaa lähiön hyödyllisyydestä sen asukkaille. Ainoa kokemukseni Varissuosta oli tuo aluekävely, jonka perusteella totesimme Varissuon olevan eloisa lähiö, jossa ei pysty liikkumaan näkemättä toista ihmistä ja palveluita oli kattavasti (tosin tuohon aikaan Kela ja sosiaalitoimisto olivat vielä Varissuolla).

Työni on maahanmuuttajien kanssa tehtävää työtä. Maahanmuuttajiin henkilöinä ja asiakkaina en ollut tutustunut opiskeluaikana muuten kuin lyhyessä projektissa, joka toteutettiin Daisy Ladies ry:ssä, silloin kun se vielä oli Linnankadulla lähellä Tuomiokirkkoa. Ulkomaalaisista Suomessa minulla oli kokemusta ennen työn alkua sen verran, että olin toiminut AMK:n kansainvälisenä tuutorina kahtena vuonna. Ensimmäisenä vuonna minä ja kaksi opiskelijatoveriani tuutoroimme kolmea itävaltalaista sosiaalityön opiskelijaa. Seuraavana vuonna tuutoroin kahta tanskalaista fysioterapiaopiskelijaa.

Olen saanut täysin uutta työkokemusta uudesta asiakasryhmästä, sosiaalialan palvelusta ja suoritin ammattitutkinnon työni ohella vuonna 2018. Työyhteisöni on erinomainen enkä ole ikinä saanut tehdä töitä näin upeiden ihmisten kanssa. Päivittäin koen ihmisten kohtaamisessa lämpöä, vuorovaikutusta, välittämistä, kannustamista ja aitoa kuuntelemista. Varissuo paikkana ja ihmisten kotina on rikkaus.

- Tiia - 

Tämä postaus liittyy Tiian Se oikea Vakke -sarjaan, ja on sen ensimmäinen osa. Se oikea Vakke -sarja käsittelee tavallisen ihmisen ennakkoluulojen muokkautumista ihmisen joutuessa ennen kokemattomiin tilanteisiin.