Kadotin lapseni turhuuden
turuilla.
Lapseni kadotin.
Solien sokkeloissa
kartatta kulkien kadotin pilttini pienen.
Aamun hetkinä,
hämärän tunteina hukkasin
sieluni soiton.
Kadotin lapseni,
tunteeni kielsin.
Tanhujen pyörteissä,
helmojen hulmeissa
korkojen korskean kopinan
keskeen.
Lapsetta siitä turulleni
työnnyin, jalkani joudutin kiviselle tielle.
Tamppasin tannerta
ankarin askelin, sotkin saappain vehreät versot.
Surutta itkuni sisääni
sulloin,
itseni kaiholta kätkin.
Ahtasin laivani laitoja
myöten, tuskalla tilkitsin
uskoni,
toivoni.
Missä lie mittani,
paaluni paikka,
taapäin tulla, etsiä
esiin,
kudottaa kaukaa
kylmästä kaivaa
haudattu,
hento?
Maali on lähellä, vaan
ennen sitä,
haluan palata, tulla ja
noutaa.
Paikata astian ehjäksi
vielä.
Itkethän lapseni sisällä
siellä.
Itkethän lapseni, kummina
kysyn,
kun ilman kastetta
silloin kerran.
Lapseni kadotin, kipuni
kiistin.
Vaan, jos vielä idästä
nousee, valkenee päivä,
saan sinut silloin.
Saan sinut sydämen
liepeeseen laittaa,
rakastavat käteni
päällesi laittaa.
Aamun jos saan
- Akka Varis -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti