Juna

Ensin kuuluu varoituskellon soitto. Puomit sulkeutuvat. Kiskot alkavat humista ja kohta tiedät, kummasta suunnasta odottaa. Parhaiten Junan tulon aistii, kun on ihan verkkoaidan viereen asettuneena. Sitten se hieno hetki, kun jättiläinen ajaa ihan läheltä ohi ja sen huokaus tuntuu kasvoilla. Huokauksessa on muisto Pasilan ratapihalta, Halikon viljapelloilta ja Piikkiön metsistä.

Vanhasta muistista toistan ne sanat, jotka aina sanoin tässä tilanteessa lapsille, kun he olivat pieniä: olipa meillä hyvä tuuri, kun satuimme näkemään Junan. Rattaista katsottiin takaisin suurin silmin, tutti putosi suusta.

Varissuolla rakastan eniten Junaa. Se menee ensin, ja kaikki muu pysähtyy. Se on iso pomo, vastaansanomaton imperatiivi. Mutta jos katsoo meidän talon ylimmästä kerroksesta, se näyttää tarkalta pienoismallilta maisemaansa aseteltuna.

Juna on varissuolaisille muistutus siitä, että täältä pääsee helposti pois. Kun sen tietää, ei välttämättä tarvitsekaan lähteä. Monet juuttuvat iäkseen. Ja sitten on niitä, joille Junasta tulee lopullinen ratkaisu ylitsepääsemättömiltä tuntuviin ongelmiin. Tasoristeysonnettomuus vaati hengen, kirjoitetaan silloin tällöin poliisin tilannehuoneessa. Juna jatkaa matkaansa, ja liikenne kiertää pari tuntia toista kautta. Varissuo suree hetken, mutta ei tuomitse.

Risteys on vaarallinen. Se muistetaan valtuustossa silloin tällöin mutta asia siirretään tärkeysjärjestyksessä kiireellisempien projektien perään. Vilkkaasti liikennöity tasoristeys suuren asuinalueen vieressä on menneisyyden kummajainen, mutta monet varissuolaiset ovat nähneet pahempaakin.

Sitä paitsi keskusta laajenee, ja jonakin päivänä Juna pysähtyy tässäkin. Iltakävelyllä kaavailen aseman paikkaa.

- Duha -